[ Etusivu | Yhdistys | Hallitus | Pöytäkirjat | Liittyminen | Ajankohtaista | Uutisarkisto ]
Sukuseuran tarkoituksena on suvun juurien selvittäminen ja sukuun liittyvän perinnetiedon kerääminen sekä sukuyhteyden ylläpito. Suvun yhteisiä tapaamisia, sukujuhla ja sukukokous, järjestetään kahden vuoden välein. Seuraava tapaaminen on 28.-29.8.2010 Viipuriin suuntautuvan matkan aikana. Matkasta informoidaan hyvissä ajoin sukuseuran nettisivun kautta.
Sukuseura julkaisi monen vuoden työskentelyn tuloksena kirjan Jormanaisten suku. Kirja on Jormanaisen suvun kertomus, joka alkaa Levonti Jormanaisesta. Hän syntyi vuonna 1710 karjalaiseen ortodoksisukuun ja eli elämänsä tilallisena Tuupovaaran Öllölän kylässä. Kirjan artikkeleissa kuvataan suvun vaiheita Öllölässä ja uusilla asuinpaikoilla Kiihtelysvaaran Heinävaarssa ja luovutetun Karjalan alueilla. Mukana on historiallisia katsauksia itä-suomalaisista asukkaista, suvuista ja nimistä, sekä kertomuksia suvun merkkihenkilöistä.
Kirjassa on myös Jormanaisen suvun sukutauluja, jotka kattavat noin kymmenen sukupolvea alkaen Levontista ja jatkuen lähes 300 vuotta myöhemmin syntyneeseen Jasper Juliukseen saakka.
Sukukirjan voi ostaa kaikilta sukuseuran hallituksen jäseniltä. Kirjan hinta on 45 €. Postitse lähetettäessä hintaan lisätään lähetyskuluista 5 €.
Antoisia lukuhetkiä sukukirjan parissa!
Sukuseuran käytännön asioita hoitaa hallitus.
© Jormanaisten sukuseura ry 2002-2010
Päivitetty: 26.01.2009 / Ilkka Jormanainen (webmaster)